
Metsäkuntan ominaisuudet
Metsäkuntta eli siirtovarvikko on Kainuulaisilta vanhoilta mäntykankailta nostettua aluskasvillisuuskerrosta, joka sisältää noin 10 cm paksun juurimaton. Se soveltuu siirrettäväksi monenlaisille pihamaille, mutta parhaiten se soveltuu puolivarjoiseen, vähäravinteiseen ja hyvin vettä läpäisevään kasvupaikkaan.
Siirretty metsäkuntta sopeutuu melko nopeasti uuteen kasvupaikkaansa. Kuivemmilla ja aurinkoisilla alueilla puolukka ja kanerva ottavat valta-aseman, kun taas kosteammilla ja varjoisemmilla alueilla runsastuvat mustikka ja mahdollisesti metsänpohjan ruohovartiset kasvit. Metsäkuntta pitää happamasta ja vähäravinteisesta kasvuympäristöstä, joten sitä ei tarvitse kalkita tai lannoittaa. Happamassa kasvuympäristössä viihtyvät erinomaisesti esimerkiksi alppiruusut ja atsaleat sekä hortensiat, jotka täydentävät mukavasti metsäkuntalla maisemoitua pihamaata.
Metsäkuntta tarjoaa ihanteellisen elinympäristön muun muassa monille hyönteislajeille pihamaalla. Siitä on myös mahdollista luoda hyvä lähimarjapaikka. Kuntta pysyy vihreänä ympäri vuoden, mutta se on silti alati vuodenkierron mukaan muuttuva maisemointimateriaali. Se tuo kirjaimellisesti luonnon lähelle kotia.
Metsäkuntan nosto vaatii maanomistajan luvan. Se nostetaan metsäalueilta, joille on suunniteltu päätehakkuu pian kuntan nostamisen jälkeen. Kuntan nostoon suunnitellulta alueelta nostetaan vain pieni osa aluskasvillisuutta, tyypillisesti alle 30 % koko alasta. Kuntan nosto ei vahingoita metsää, eikä hidasta hakkuun jälkeistä metsäluonnon palautumista.

